Asiakkaat ovat yksi vastuullisuusohjelmamme keskeisistä näkökulmista – henkilöstön, ympäristön ja yhteiskunnan lisäksi. Asiakasvastuullisuutemme perustuu siihen, että rakennamme asiakkaidemme kanssa avoimuuteen ja luottamukseen perustuvan kumppanuussuhteen ja että autamme heitä saavuttamaan heidän omat vastuullisuustavoitteensa.
Meidän perimmäinen tehtävämme on huolehtia sekä kiinteistöjen että niiden käyttäjien hyvinvoinnista. Sanalla sanoen luomme tiloja, joissa on hyvä olla. Palveluillamme vaikutamme ympäristön hyvinvointiin ja autamme asiakkaitamme pääsemään vastuullisuustavoitteisiinsa – ja pidämme samalla huolen omasta vastuullisuudestamme.
Asiakasvastuullisuus alkaa itse asiassa asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämisestä. Vain olemalla kärryillä asiakkaan bisneksestä voimme räätälöidä hänen tarpeidensa mukaisen palvelukokonaisuuden. Se on vastuullista paitsi asiakasta, myös ympäristöä kohtaan. Ylimitoitettu palvelu rasittaa tarpeettomasti sekä asiakkaan kukkaroa että luontoa. Alimitoitettu palvelu puolestaan on karhunpalvelus, joka vähentää sekä tilojen että niitä käyttävien ihmisten hyvinvointia.
Vastuullisuus asiakkaiden suhteen edellyttää läpinäkyvyyttä ja vuorovaikutusta. Kun ne ovat kunnossa, asiakkuuksista syntyy kumppanuuksia, mikä hyödyttää kaikkia osapuolia.Tiivis ja avoin yhteistyö luo turvallisen tunteen molemmin puolin.
Turvallisuuteen liittyy myös työturvallisuus, joka on erottamaton osa kaikkea toimintaamme. Pystymme tuottamaan palveluja asiakkaillemme vain, jos ammattilaisemme pääsevät terveinä töihin ja takaisin kotiin joka työpäivä. Kun panostamme omien työtehtäviemme ja -kohteidemme turvallisuuteen, parannamme samalla asiakkaidemme ja kaikkien kiinteistöjen käyttäjien turvallisuutta ja hyvinvointia.
Laite- ja tarvikehankintamme ovat osa asiakkaidemme hankintaketjuja tai ainakin niiden selkeä liitännäinen. Hankintaprosessimme on läpinäkyvä, jäljitettävä ja tehokas, joten asiakkaamme voivat olla varmoja, että tavarantoimittajamme ja alihankkijamme toimivat lakien ja asetusten mukaan eivätkä syyllisty korruptioon. Lisäksi kaikkien toimittajiemme on noudatettava tinkimättä yritysvastuuohjeistoamme.
Siivouksella on suora vaikutus parempaan työterveyteen. Puhtaat ja hygieeniset työtilat ovat kaiken kaikkiaan omiaan edistämään työssä jaksamista. Säännöllinen siivous myös parantaa tehokkaasti sisäilman laatua, mikä tukee hyvinvointia.
Sisäilmahaittoja ei sovi vähätellä, sillä ne ovat muutaman kymmenen vuoden aikana yleistyneet. Pahimmillaan ne johtavat ikäviin ongelmiin ja aiheuttavat kalliita sairauspoissaoloja.
Siivouksessa suosimme kemikaalivapaata siivousta, jota olemme tehneet jo vuodesta 2018 lähtien. Kemikaalivapaa siivous tarkoittaa ylläpitosiivousta, joka toteutetaan ultrapuhtaan tai otsonoidun veden, siivouskoneiden, twister-laikkojen ja mikrokuitutuotteiden avulla. Kemikaaliton siivous on myös tuoksutonta siivousta, sillä ilmaan ei jää hajustejäämiä kemikaaleista. Kemikaalivapaalla siivouksella saavutetaan jopa parempi lopputulos puhtaudessa kuin ennen, mutta ilman haitallisia kemikaaleja.
Myös kierrätyksessä autamme asiakkaitamme toteuttamaan omaa vastuullisuuttaan. Noudatamme tinkimättä asiakkaidemme jätehuoltojärjestelmää ja lajittelemme jätteet asianmukaisesti.
Muista konkreettisista toimistamme puhtaamman ympäristön puolesta voit lukea lisää taannoisesta blogistamme.
Asiakkaillemme tehtävä siivous on vastuullista myös siinä mielessä, että se pidentää tilojen ja materiaalien käyttöikää, jolloin lyödään kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vältytään tarpeettomilta korjausinvestoinneilta ja panostetaan kestävyysajatteluun.
Vastuullisuuteen liittyvät myös innovaatiot. Kehitämme ja otamme niitä käyttöön aktiivisesti, sillä niillä saavutettavat edut koituvat lopulta asiakkaidemme hyödyksi.
Siivoojiemme työpareina työskentelee esimerkiksi tätä nykyä joukko väsymättömiä siivousrobotteja. Nämä robotit imuroivat avoimia tiloja, jolloin siivoojat voivat samaan aikaan puhdistaa vaikeammin saavutettavia alueita. Parantuneen siivoustyön laadun lisäksi robotit tarjoavat ajan- ja vaivansäästöä sekä monipuolisempia työtehtäviä, mikä edistää työssä jaksamista ja kohentaa työn mielekkyyttä.
Hyödynnämme innovaatioita myös tehdäksemme asiakkaidemme asioinnista kanssamme mahdollisimman sujuvaa Kaikkien asiakkaidemme on muun muassa mahdollista käyttää DirectAppia, jonka avulla on helppo pitää yhteyttä ja antaa palautetta suoraan älypuhelimella – meidän alallamme on näet vastuullista olla aina ja vaivatta tavoitettavissa.
ISS:n vastuullisuudesta asiakkaiden suhteen sekä muista vastuullisuusnäkökulmista voit lukea lisää vastuullisuusraportistamme.